Polyteknikkojen Orkesterin Seniorit

Polyteknikkojen Orkesterin Seniorit eli POSE on Polyteknikkojen Orkesterin vanhojen soittajien yhdistys. Vanha ei tässä välttämättä merkitse, että henkilö ei enää soittaisi orkesterissa mukana. POSE:n jäseneksi liittyvät yleensä ne, jotka eivät enää tunne olevansa opiskelijoita. Tällaisen tunteen syntymiseen saattaa johtaa esimerkiksi valmistuminen diplomi-insinööriksi. Tutkintoihin liittyviä jäsenvaatimuksia senioriyhdistyksellä ei kuitenkaan ole, vaan jäseneksi pääsevät kaikki, jotka ovat orkesterissa soittaneet.

POSE toimii jäsentensä ja Polyteknikkojen Orkesterin yhdyssiteenä muun muassa tiedottamalla PO:n konserteista ja järjestämällä muita tapahtumia. Kunnon senioriyhdistyksen tavoin POSE myös tukee PO:n toimintaa taloudellisesti. Jäsenetuihin kuuluvat senioriyhdistykseen kuulumisesta syntyvän maineen ja kunnian lisäksi ilmainen pääsy PO:n kevät- ja syyskonsertteihin, omat dedikoidut paikat konserteissa, konserttitarjoilu, sekä vuosittain vaihtuvat muut edut.

POSE:n puheenjohtaja vuonna 2023 on Niko Kilpi. Muut hallituksen jäsenet ovat Eveliina Klemola, Rasmus Paetau, Helka-Liina Määttänen ja Maija Tiitu.

Jäsenmaksu vuodelle 2023 on 22 € ja se maksetaan tilille Nordea FI61 2146 1800 1012 39. Viitenumero on 10197.

Liity POSE:en!

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Niko Kilpi

pose-hallitus@polyteknikkojenorkesteri.fi

Jäsenhakemus

POSE:n jäseneksi liittyvät yleensä ne, jotka eivät enää tunne olevansa opiskelijoita. Tällaisen tunteen syntymiseen saattaa johtaa esimerkiksi valmistuminen diplomi-insinööriksi. Tutkintoihin liittyviä jäsenvaatimuksia senioriyhdistyksellä ei kuitenkaan ole, vaan jäseneksi pääsevät kaikki, jotka ovat orkesterissa soittaneet.

Poista tästä ruksi todistaaksesi ettet ole robotti: