Tilaa orkesteri soittamaan tilaisuuteesi

Elävä musiikki on arvokas lisä erilaisiin yritysten ja yhteisöjen tilaisuuksiin, häihin, syntymäpäiville, vuosijuhliin tai vaikkapa pikkujouluihin. PO:n yleisimmin toivottuja pienyhtyeitä ovat jousikvartetti ja puhallinkvintetti, mutta tarpeen mukaan soittajamme muodostavat lähes kaikenlaisia yhtyeitä.

Orkesterin kokeneet yhtyeet luovat tunnelmaa soittamalla klassista tai viihteellisempää musiikkia joko taustamusiikkina tai ohjelmanumerona. Ohjelmisto voidaan suunnitella kanssanne tilaisuuden luonteen mukaiseksi.

Mikäli tilaisuudessanne on tarve tanssimusiikille, voimme suositella lämpimästi soittajistamme koostuvaa Polyteknikkojen Salonkiorkesteria, joka on esimerkiksi oiva hääbändi.

Myös Polyteknikkojen Orkesteri koko komeudessaan on tilattavissa soittamaan esimerkiksi juhlavien tilaisuuksien avajaisiin, akateemisiin päiväjuhliin tai vaikkapa elokuva-avustajaksi.

Polyteknikkojen Orkesterin pienyhtyeet: tilaa orkesteri soittamaan tilaisuuteesi

Kiinnostuitko?

Olen kiinnostunut seuraavantyyppisestä yhtyeestä:

Poista tästä ruksi todistaaksesi ettet ole robotti:

Polyteknikkojen Salonkiorkesteri

Polyteknikkojen Salonkiorkesteri on teekkarihenkinen, kevyeen klassiseen tanssimusiikkiin erikoistunut yhtye. Luomme juhlatunnelmaa häissä ja syntymäpäivillä, vuosijuhlissa, erilaisissa yritystilaisuuksissa ja tietenkin orkesterin omissa konserttikaronkoissa soittamalla valsseja, tangoja, wanhoja tansseja jne. Peruskokoonpanossa soi neljä viulua, kaksi selloa, kontrabasso, huilu, klarinetti sekä piano.

Salonkiorkesteri esiintyy myös joka vuosi Waputin-konsertissa 1.5. alter egollaan Salonkiyhtye Jorma.

Hinnat

Polyteknikkojen Salonkiorkesterin keikkojen hinta vaihtelee tilaisuuden luonteen ja keston mukaan. Tulot menevät lyhentämättöminä Polyteknikkojen Orkesterin toiminnan tukemiseen.

Esimerkkihinta/yksityishenkilöt ja yhdistykset:
750 € sisältäen 1-2 settiä musiikkia (1-2 x 45 min)

Esimerkkihinta/yritystilaisuudet:
1 000 € sisältäen 1-2 settiä musiikkia (1-2 x 45 min)

Ohjelmisto

Kiinnostuitko?