PO:n aakkoset
A B C D
E F G H
I J K L
M N O P
Q R S T
U V, W X
Y Z Å Ä
Ö
- AALTOILA
- Heikki, kapellimestari 1940-56.
- AALTONEN
- Erkki, kapellimestari 1958-60.
- AAPELI
- Kauppamatkustaja Aapeli Riihivaaran haamu, butiksresande Abel
Riafarans Spöke, traditionalispakollinen Waputinlipun
päätoimittaja, joka siirtyi sittemmin vuosikymmeniksi
pakollistraditionaaliseen Waputinlipun jatkokertomukseen.
- ALAYHDISTYS
- Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan eli TKY:n alainen
yhdistys, siis sellainen kuin PO. Otaniemen kellarit ovat
pullollaan alayhdistyksiä.
- ALMILA
- Atso, kapellimestari 1975-79.
- ALTTOTORVI
- Soitin, jonka ääni tuo mieleen Suomen hohtavat hanget
ja nietokset.
- ALTTOVIULU
- Liian iso viulu, jonka soitto aiheuttaa vitsinväänteitä.
- AMMATTILAINEN
- Tässä ammattilaismuusikko. Heitä on erityisen
vaikea saada aloittamaan soittotehtävää.
- AMATÖÖRI
- Tässä amatöörimuusikko. Heitä on mahdoton
saada lopettamaan soittotehtävää, sillä he
toteuttavat sanan alkuperäistä ideaa: amateur, rakastaja.
- ANAGRAMMI
- Sananmuunnos, jolla kunnioitetaan ansioituneita PO:laisia.
Tunnistatko: KAS VEKKULI AMOR, LÄMMIN KIIMAN HAJU,
O.JUHLAKANKI ja ORKASMI-AARO?
- ANIKSEN URUT
- Mystinen valoelämys PO:n nuottikaapin päällä,
ainekset olivat 156 kossupulloa ja loisteputkilamppu.
- ANSIOMERKKI
- Ansiomerkki myönnetään ansioituneelle PO:laiselle
erityisen ansiomerkkiohjesäännön mukaisesti.
Niinkuin kaikki muutkin perinteet, myös ansiomerkkiperinne
unohtui välillä. Nykyisiä ansiomerkkejä on
jaettu vuodesta 1990-lähtien, yleensä paritellen ja
juhlallisesti.
- ANTILA
- Pentti, kapellimestari 1964-66.
- ARTTU MOKAA
- Eräs suomalainen nuori lahjakas lyömä
soittaja-avustaja löi Turussa lautasia kriittisen hetken
liian myöhään (vinkki: kuuntele Mahlerin IV sinfonian
finaali).
- ASEMAPÄÄLLIKKÖ
- PO:n isännän uusi virallinen virkanimike vuodesta 1992.
Isännän tehtäviin kuuluu mm. pitää huolta
PO:n kerhotilasta Pasilasta.
- AVUSTAJA
- Usein soittajan ammattiin suuntautunut henkilö, joka on
sitä parempi mitä useammin palkkion voi
nesteyttää. Avustajalle PO:n konserttimatka on
yleensä sangen avartava kokemus ja hän tulee
mielellään toistekin. Mitä vähemmän
avustajia tarvitaan, sitä (parempi) enemmän PO:ssa
on mm. fagotisteja, alttoviulisteja, kornisteja,
lyömäsoittajia ja vähintään yksi harpisti.
- AVUSTUS
- Alkuaikoina anottiin vuosittain korkeakoululta avustusta
käyrätorven oikaisuun ja bassoviulun virittämiseen.
Nykyään avustusta anotaan TKY:ltä ja Espoon
kaupungilta, perusteena em. organisaatioille tuottamamme ilo ja kunnia.
- BARK, JAN
- Ruotsalainen säveltäjä. Kts. Pyknos
- BARITONI
- idiootti.
- BARYTONI
- torvi, tuttujen kesken matkaklosetti.
- BENEDICTINER
- munkkilikööristä riimitetty kaanon, jonka
jokainen PO:lainen osaa laulaa.
- BUSSIMATKA
- Matka joka tehdään linja-autolla. Huonoina vuosina
PO:n konserttimatka on tehty junan sijasta bussilla, vuodesta
1990 lähtien on ollut pelkästään huonoja
vuosia. Pisin bussilla tehty konserttimatka oli kestoltaan 13
päivää ja suuntautui Tsekkiin sekä Unkariin.
Linja-autossa on tunnelmaa.
- CLEVE
- Otto eli Otsi. Pitkäaikainen konserttimestari alkuvuosilta.
Tunnuslauseet "Seuratkaa pojat tikkua" ja "PO ennen kaikkea" ovat
jääneet elämään.
- C2H5OH
- Eero Koskimiehen sävellys: "Jos kaikki Suomen järvet...".
Tunnetaan myös nimillä Viinamarssi, Raittiusmarssi,
Vesistönsuojelumarssi, V-tyylinmarssi. Saksalainen
konserttiarvostelija tunnisti kappaleen Viiniläiseksi Ohukkaaksi.
- DIPOLI
- Arkkitehti Pietilän piirtämä monikulmio, josta
on vaikea löytää selvänä ulos ja jossa
kaikki tiet vievät Keltsuun. PO piti harjoituksensa Dipolissa
vuosina 1966-1993 ja selvisi ulos vasta silloin.
- DIPLOMI-INSINÖÖRI
- Diploomi insinööri. Monen lupaavan soittajan ura katkeaa
ennenaikaiseen valmistumiseen.
- DURACELL
- Patarumpali Torvinen, lyömäsoitin-virtuoosi, matkanjohtaja,
bulvaanian kielen tulkki ja konserttimatkojen vaientamaton
selittäjä. Kestää valitettavasti ehdottomasti
pitempään kuin muut.
- ESIINTYMISASU
- Esiintyessä tarvitaan asu, koska asutta esiintyminen
tulkitaan nakuiluksi. Konserteissa PO esiintyy frakissa ja
iltapuvussa, pojat yleensä frakissa ja tytöt
iltapuvussa. Radikaalivuosina 1970-luvulla esiinnyttiin vaikka
farkkurotsissa.
- ESPOO
- Läheisen satamakaupungin viereinen maaseutupitäjä.
PO oli pitkään Espoon ainoa, mutta kunnanisien
keskuudessa väheksytty sinfoniaorkesteri.
- EXCU, EKSKURSIO
- PO:n konserttimatkoilla tutustutaan teollisuuteen ja
liike-elämään ekskursioiden avulla. Isännille
tehdään hyviä kysymyksiä kuten "Koska
syödään?" tai "Kuinka korkea on savupiippunne?".
Hyvästä ekskursiosta jää aina mieleen
täysinäinen vatsa ja pää, sillä
tarjoilu kuuluu olenaisesti ekskursion olemukseen. Erityisen
hauskaa on mennä joskus myöhemmin töihin paikkaan,
jos on sattunut sikailemaan PO:n konserttimatkalla. Onneksi
PO:laiset osaavat yleensä käyttäytyä.
- FIRENZELÄINEN
- Julius Fucikin loistava sävellys, jonka PO on soittanut
useammin kuin minkään muun teoksen. Aluksi sillä
aloitettiin, nyt sillä lopetetaan - aina. Perimätieto
kertoo Firenzeläisestä mm. seuraavaa:
- jouset ovat soittaneet Firenzeläisessä
"lonkkasoolon" eli nostaneet takajalkaa tietyissä
pasuunakohdissa,
- introssa on ammuttiin haulikolla, kunnes Polin katonkorjaaja
hermostui,
- eräs nuoren polven kapellimestari yritti pitkään
oikoa mielestään liian pitkää teosta -
ei onnistunut.
- FRAKKI
- Ryyppyhaalari, oma tai vuokrattu. Kapellimestarilla sen takapuoli
on edustava puoli. Pakollinen soitto-varuste, jossa PO:n pojat
esiintyvät. Sitä tarvitseva voi vuokrata frakkinsa
vuokraliikkeestä rahalla tai PK:lta kossulla.
- HAITARI
- Tassun saunavaruste.
- HANNU JA KERTTU
- PO oopperaorkesterina osa 2. (kts. Marilyn).
Engelbert Humperdinckin säveltämä satuooppera.
Parikymmentä PO:laista oli kapellimestari Tapio Tuomelan
johdolla Suomen Kansallisooperan Alminsalissa oikeana
oopperaorkesterina 1995-96 vuodenvaihteessa ja uudestaan 1996
joulukuussa. Siitäkös ammattimuusikot riemastuivat.
- HARJOITUKSET
- Toistuva tilaisuus, jonka ideana on nähdä kavereita,
kertoa vitsejä ja soittaa kappaleita, joita aiotaan
esittää. Alkuvuosina poissaolosta ja
myöhästymisestä vedettiin sakkoa. Sitten
myöhästymistä ryhdyttiin ehkäisemään
siirtämällä harjoitusten alkua vaivihkaa
aikaisemmaksi. Silloin aloitettiin yhdeksältä,
nyt kuudelta - maanantaisin. Perimätieto kertoo, että
PO soittaa keikalla aina paremmin kuin harjoituksissa, kun taas YS...
- HAULIKKO
- Kaksipiippuinen juttu. Lyömäsoitin, jolla ammutaan Vanhan
Polin kattoon Firenzeläisen marssin introssa. Käytettiin
yleisesti 50- ja 60-luvuilla, jolloin se usein päätti
Waputtimen, korvasi paukkuhälyttimen, kuuroutti kapellimestarin
ja tiputteli Vanhan Polin rappauksia.
- HEMMING
- Aarre, kapellimestari 1956-58.
- HOOVER
- PO:n omistama perinteinen bassoklarinetti, joka on nykyisin
melko huonossa kunnossa ja julistettu PO:n klarinetistien
keskuudessa soittokieltoon. Pääasiassa sitä
lainataankin vain pahaa aavistamattomille
ystävä-orkestereille. Ks.
joulukuusi.
- HUILISTIT
- Uusiutuva luonnonvara. Kun käännytät kaksi,
tulee kolme lisää. Hyviä huilisteja ei ole
kuitenkaan koskaan tarpeeksi.
- HYVÄNTEKEVÄISYYSKEIKKA
- Konsertti ruokapalkalla puolikuuroille mummoille. Ruoka yleensä
sairaala-, vankila- tai koulukeittiötasoa.
- IKUISUUSPROJEKTI
- Projekti, joka siirtyy perintönä johtokunnalta toiselle.
Vanhimpia ja suosituimpia ovat arkiston järjestäminen,
nuotiston järjestäminen, kalustokirjanpidon ajantasalle
saattaminen, harjoitusten aloittaminen ajoissa ja tilauskeikkojen
hankinta.
- ILTAPUKU
- Ryyppykaapu. PO:n tyttöjen esiintymisasu, jonka pituudesta
ja väristä keskustellaan yleensä ennen jokaista
esiintymistä. Keskimäärin kaikki pitävät
sellaista iltapukua, jonka sattuvat omistamaan.
- JOHTOKUNTA
- Valitaan vuosittain väkisin hoitamaan PO:n asioita. Asiat
yleensä hoituivat siitä huolimatta. Uhrautuvainen
johtokunta tekee yleensä kaikki asiat toisten puolesta.
Jäseniä ovat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri,
rahastonhoitaja, lind, asemapäällikkö, klubimestarit,
kalustonhoitajat ja nuotistonhoitajat.
- JOULUKUUSI
- Pikkujouluissa ylennyksen saanut bassoklarinetti, fagotti, oboe
tai englannintorvi, joka koristellaan asiaankuuluvasti ja jonka
suukappaleen tilalle asetetaan kynttilä.
- JUNIORI
- Potentiaalinen seniori.
- JÄSENMAKSU
- PO:n jäsenmaksusta päätetään joka vuosi,
koska niin pitää tehdä. Yleensä jäsenmaksua
korotetaan lukuisia prosentteja, yhdestä tuhanteen.
- JÄSENMERKKI
- PO:n jäsenmerkki on orkesterin logoa muistuttava metallinen
pyörylä, jossa on lisäksi kiinnittämistä
helpottava neula. Jäsenmerkin myöntämisestä on
annettu jäsenmerkkiohjesääntö, jonka mukaan
merkin voi saada yhden syys- ja kevätkauden mukana ollut ja
konserttimatkasta menestyksekkäästi selvinnyt orkesterin
uusi jäsen.
- KALMISTON EMÄNTÄ
- PO:n varastokaapin vartija, likainen räsynukke, joka
löytyi Dipolin varastokoppia siivotessa. Kukahan senkin on
sinne jättänyt?
- KALUSTO
- Sinfoniaorkesteri tarvitsee mittavan määrän
erilaista kalustoa. PO:n kalustoon kuuluu mm. patarumpuja ja
muita lyömäsoittimia, nuottitelineitä, laatikoita,
kapellimestarin korokkeita ja kaikenlaista muuta pientä
sälää, jota on helppo hukata jos siitä ei
pidetä huolta. Kalusto on uusiutunut PO:n 75-vuotisen
historian aikana varmasti monta kertaa. Kalustokirjanpito,
ks. ikuisuusprojektit.
- KALUSTONHOITAJA
- Yleensä fukseille varattu epätoivotehtävä,
jossa epätoivon aste riippuu pitkälti konserttimatkan
solistin soittimesta. Sopraanosolistit ovat monestakin syystä
suosittuja, kun taas harppusolisti on kalustonhoitajalle raskas
pala. Viimeaikoina raskasta vastuuta ja taakkoja kantamaan on
valittu kerrallaan useampia kalustonhoitajia.
Unelmakalustonhoitajalla on oma pakettiauto, bussi tai
kuljetusliike.
- KAPELLIMESTARI
- Orkestereilla on yleensä kapellimestari, niin myös
PO:lla, vaikka siitä ei aina olekaan apua. Moni on kuitenkin
oppinut PO:ssa niin paljon, että on menestynyt sittemmin
muuallakin (esim. Berglund, Panula, Almila ja Oramo). PO:n
johtaminen kehittää myös muita taitoja, kuitenkin
lähinnä sosiaalisia.
- KARONKKA
- Konsertin jälkeinen. Konsertti on usein
välttämätön paha ennen karonkkaa.
Etymologiselta taustaltaan sana juontaa juurensa savokarjalaiseen
epätoivohokemaan "koko konkkaronkka", kun vaimon suku tulee
syömään ilmoittamatta. PO:ssa on vietetty aika
monta karonkkaa, kukaan ei muista kuinka monta, joissa
syödään, juodaan ja tanssitaan.
- KARONKKAKIRJA
- Karonkassa läsnäolo kirjataan karonkkakirjaan. Se onkin
paras lähdeteos selvitettäessä menneitä
tapahtumia, karonkoista kun ei tahdo muuten jäädä
paljon muistikuvia. Karonkkakirjaa lukiessa voi tuntea historian
siipien havinaa ja muistella lukemattomia hauskoja tapahtumia.
- KEVÄTRETKI
- Keväinen luontoretki, joka alkaa usein
hyväntekeväisyyskeikalla. Kevätretki
päättyy, kun
- talviturkki on heitetty,
- kapellimestari makaa pöydän alla tai
- kaikki kevään haikeat muistot on varmasti muisteltu.
- KIERTOKIRJE
- Kirje, joka kiertää ja siinä samalla tiedottaa
uteliaille PO:laisille tulevista ja huonomuistisille
menneistä orkesterin tapahtumista.
- KLUBIMESTARI, KLUBIEMÄNTÄ
- Voimakaksikko, jonka tehtävänä on pitää
PO:laiset ruuassa ja juomassa, kun sellainen tilaisuus koittaa.
Klubihenkilöt ovat myös johtokunnan jäseniä.
Klubitehtävän menestyksekästä hoitamista
auttaa suuresti mikäli sattuu omistamaan kohtuullisen
keittotaidon ja vilkkaan mielikuvituksen. Ensimmäistä
tarvitaan mm. riisipuuron keittämiseen pikkujouluissa ja
jälkimmäistä Waputtimen pottaboolin valmistukseen -
vaativia tehtäviä molemmat.
- KOKOJOUSI
- Jousisoitinten soittamiseen liittyvä tekniikka, josta yli
puolella PO:n viulisteista ei ole harmainta aavistusta.
Ilmenemistodennäköisyys pienenee pulteissa taaksepäin.
- KONSERTTI
- Musisointihetki, joka kestää kahden lähes
yhtäpitkän tuokion verran. Yleensä konsertti
vaatii onnistuakseen esiintyjän ja yleisön. Kaikki
muu onkin neuvoteltavissa. Konsertti on ylivoimaisesti paras
tekosyy karonkan viettämiseen ja niinpä PO:n historiassa
onkin pidetty tosi monta konserttia.
- KONSERTTIMESTARI
- Vastaa kapellimestarin kanssa orkesterin taiteellisesta linjasta,
tasosta sekä harjoituskurista ja järjestyksestä.
Tavallisesti käy niin, että konserttimestariksi valitaan
viulisti. Silloin hänelle luonnostaan lankeavat myös
erityistä solismia vaativat tehtävät. "Kuka tahansa
voi päästä PO:n puheenjohtajaksi, mutta
konserttimestariksi vain harvat ja valitut"/ ex-konserttimestari.
- KONSERTTIMATKA
- Joka kevät PO pakkaa rojunsa junaan tai bussiin ja matkustaa
jollekin Suomen teollisuuspaikkakunnalle virkistämään
sen näivettynyttä musiikkielämää ja
hellimään itseään firmojen anteliaalla
tarjoilulla. Toisinaan on mukavampi lähteä ulkomaille,
koska matkailu avartaa. Ulkomailla PO on käynyt ainakin
Tallinnassa, Saksassa, Unkarissa, Tsekissä ja Kajaanissa.
Koska PO:n konserttimatka rasittaa korvia vähän mutta
maksaa paljon, on se aina ollut taloudellisesti suuri
voimainponnistus. Monille PO:laisille konserttimatka on parasta
mitä he PO:sta muistavat. Toisaalta monet eivät muista
konserttimatkoista mitään.
- KONSERTTIMATKAVARUSTUS
- Tässä eräs versio: Instrumenttikotelo, johon on
sijoitettu
- Instrumentti,
- Pyjama,
- Hammasharja,
- Frakki,
- Voileipäpaketti,
- Jaloviinaa kaksi pulloa.
- KONSERTTITANSSIAISET
- Pojat pingviineissä ja tytöt tyllihameissaan.
Konserttitanssiaisissa on ensin konsertti ja sitten tanssia.
Konserttitanssiaisia on järjestetty PO:n alusta alkaen
Vanhalla Polilla. Hippivuosina katkennut perinne elvytettiin
jälleen vuonna 1989. Kevytversiona harrastettiin 60- ja
70-luvuilla ns. Pirtu ja piirakka
-iltoja.
- KOPIOKONE
- Amatööriorkesterin ja varsinkin sen nuotistonhoitajan
paras apuväline. Kun soittajia on ainakin satayksi ja kaikki
vielä varsinaisia hutiluksia, on sulaa hulluutta antaa
alkuperäisiä nuotteja jaettavaksi.
- KOSKENKORVA
- alias Kossu, Koskis. Paikkakunta Suomessa. Juoma. Keikkapalkkion
oravannahkayksikkö.
- KOSKIMIES
- Eero "Teemu Teekkari", kapellimestari 1923-35. Loi PO:n ja
siinä sivussa tunnetut teokset Teemu Teekkari
(Suosittuja Ylioppilassitsilauluja) ja Viinamarssi.
- KREMATORIO
- perinteinen konserttipaikka Konservatorio.
- KUNNIAKAPELLIMESTARI
- PO:lla on aina kerrallaan yksi kunniakapellimestari, jonka
tehtävänä on lähinnä nauttia saamastaan
kunniasta. Edesmenneen Heikki Aaltoilan jälkeen
kunniakapellimestariksi nimitettiin Jorma Panula.
Kunniakapellimestari on luonnollisesti erittäin kunnioitettava
ja ansioitunut PO:n entinen kapellimestari.
- KÄRKIJOUSI
- Jousisoitinten soittamiseen liittyvä tekniikka, jonka
lähes kaikki PO:n viulistit hallitsevat. Ks.
kokojousi.
- KÄYRÄTORVEN OIKAISEMINEN
- Bassoviulun virittämisen ohella vuosittain toistuva vaativa
tapahtuma, jota varten tarvitaan taloudellista avustusta.
- LAAMANEN
- Seppo, kapellimestari 1968-69.
- LAMMINMÄKI
- Juhani "Jussi", kapellimestari 1983-1986
- LITTU
- PO sai oman littunsa (nro 3) 24.3.1972. Perustelut: Polyteknikkojen
Orkesteri on Suomen vanhin ylioppilassinfoniaorkesteri ja maailman
paras teekkariorkesteri. Heikki Aaltoilan, Ylermi Poijärven,
Atso Almilan ym. johdolla orkesteri on kiertänyt maailman
kuuluisimmat konserttilavat - useimmat hyvinkin kaukaa. Solisteista
mainittakoon Rakel Alapuhti, jonka lahjakkuus ilmeni sekä
ansatsin että insatsin puolella. Konserttimatkoilla semminkin
naiset ovat saaneet musikaalista ja muuta tyydytystä. Vaikka
orkesteri oli ryypännyt ennenkin, ei kukaan ollut vajonnut
niin syvälle kuin Vihannin kaivoksessa. Kirjoittamattoman
lain mukaan koskaan ei korkattu ennen Pasilaa. Koska PO soittaa
mainettaan paremmin, on sillekin suotu Littu.
- LOS ESTRELLOS
- PO:sta siinnyt maailmankuulu tango- ja virtuoosimusiikin helmi,
joka on kiertänyt maailman kaikki konserttilavat, useimmat
niistä hyvinkin kaukaa.
- LIND
- Johtokunnan jäsen, neuvonantaja. Georg Lind istui
1920-luvulla sitkeästi vuosikaudet johtokunnassa, vaikkei
siihen koskaan kuulunut. Kun hän lopulta luopui "virastaan",
jäi johtokuntaan ammottava aukko, jota paikkaamaan oli pakko
valita uusi lind. Aluksi lind oli harjoittelemassa puheenjohtajan
virkaa varten, nykyään hän on entinen puheenjohtaja,
joka neuvoo kokemuksellaan uutta puheenjohtajaa.
- MAMMUTTIORKESTERI
- Taidokas ja suurikokoinen amatööriorkesteri.
Käsitteen loi Helsingin Sanomien kriitikko
Räihälä, joka kirjoitti PO:n 70-vuotiskonsertin
Mahler-esityksestä otsikolla "Amatööriorkesteri
selvisi mammuttihaasteestaan".
- MARILYN
- PO oopperaorkesterina osa 1. (kts.
Hannu ja Kerttu). Italialainen
säveltäjä Lorenzo Ferrero sävelsi modernin
oopperan "Marilyn", joka kertoi elokuvatähti Marilyn Monroen
elämästä. PO toimi oopperaorkesterina
Kansallisoopperan ja Espoon teatterin yhteisproduktiossa lokakuussa
1995.
- MATKAKLOSETTI
- Barytonitorvesta (soitin) usein käytetty nimitys.
- MERKIT
- Jäsenmerkit jaetaan vuoden ahkeran soittamisen jälkeen.
Ansiomerkit jaetaan ansion jälkeen ja kunniamerkit kunnian
jälkeen. Oikeastaan PO:ssa on helpompi olla ansiokas kuin
kunniakas. Molempien saamiseksi täytyy kuitenkin tehdä
käsittämättömästi töitä, joten
ne onkin päätetty yhdistää ja puhutaan vain
ansiomerkistä. 1950- ja 60-luvuilla tehdasvierailuiden
isännille ja muille tuttaville jaettiin ns. ciitos-merkkejä.
- NAISET
- Huhupuheen mukaan PO:n säännöissä oli aiemmin
naiskieltopykälä. Solistiksi sitävastoin haluttiin
nuori, naimaton nainen, sillä jostahan niitä vaimoja
piti löytää. Sodan aikana, kun miehistä oli
pula, kelpasi rivisoittajaksi kaksi arkkitehtiopiskelijanaista.
Seuraavan kerran nainen onnistui luikertelemaan paratiisiin
vasta vuonna 1955. Sittemmin niitä onkin riittänyt.
- NIKKOLA
- Juha "Jupe", kapellimestari 1987-1990. "Kun mela vilahtaa..."
- NORJANEN
- Hannu "Hannu", kapellimestari 1992-
- NUOTISTO
- Nuotistoksi kutsutaan paikkaa, jossa on paljon alkuperäistä
nuottimateriaalia. Kopiosto on sitten erikseen. PO:lla on nuotisto,
johon on kerääntynyt paljon mielenkiintoisia ja jopa
historiallisesti arvokkaita nuotteja. Nuotiston
järjestäminen on ns.
ikuisuusprojekti.
- NUOTISTONHOITAJA
- PO:n nuotistonhoitaja on pölykeuhkosta kärsivä
kopiokoneenkäytön ammattilainen. Hän pitää
myös huolta alkuperäisistä nuoteista ja mahdollisesti
lainatusta materiaalista.
- NUOTTITELINE
- Teline, jossa pidetään soittamisessa tarvittavia
painettuja paperiarkkeja eli nuotteja. PO:lla on paljon
nuottitelineitä, joista siipiruuvit ovat yleensä hukassa.
- NUOTTIÖLJY
- Kurkkua virkistävä alkoholipitoinen neste, jota tarvitsee
yleensä jokainen, jonka kurkkua nuottipöly on joskus
kuristanut. Hyvää ja lievittää tehokkaasti.
- ORAMO
- Sakari "Sakke", kapellimestari 1990-1992.
- ORKESTERI
- Yleisnimitys yhteissoiton varjolla harjoitettavalle sosiaaliselle
toiminnalle, jossa musiikin tekeminen näyttelee normaalia
suurempaa osaa, mutta on itseasiassa vain osa totuutta.
- OTANIEMI
- Autonominen kuningaskunta Espoon laitamilla. Teekkarien tyyssija
siitä lähtien kun viereinen satamakaupunki jäi
liian pieneksi.
- PAIDANHELMAN LEIMAUS
- Pikkujoulutapa, jolla todistettiin kotona odottelevalle vaimolle,
että oltiin todella oltu PO:n pikkujouluissa.
- PANULA
- Jorma, kapellimestari 1960-63. Johti PO:ssa vain kilpailevien
säveltäjien teoksia. PO:sta päästyään
Panula kehitti Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan toimintaa
kouluttaakseen PO:lle uusia lupaavia johtajia. Näistä
ansioistaan Panula nimitettiin PO:n kunniakapellimestariksi vuonna
1992. Nimityksestä ei voi valittaa.
- PASILA
-
- Konserttimatkan ensimmäinen etappi. Korkkaaminen
ennen Pasilaa on kielletty. Konserttimatkoilla PO oli
Pasilassa silloin, kun PO:n vaunun pohjoispää
oli linjassa Pasilan asemarakennuksen eteläpään
kanssa. Tarpeen vaatiessa Pasilaksi on nimitetty myös
muita paikkoja.
- PO:n kerhotila Jämeräntaival 1:n kellarissa
ristittiin vuoden 1992 remontin jälkeen Pasilaksi,
koska Pasilassa saa korkata.
- PAPPA AUGUST
- Arkkitehti Pentti Penttilä alias professori Jascha Scorensky.
Los Estrellos salonkiyhtyeen primas ja PO:n konserttimestari,
altisti, kornisti ja RWBK:n jäsen, solisti ja mitä
lienee muutakin. Tunnettiin myös nimellä Anis, kunnes
muutti sen Aukustiksi.
- PIKKOLO, PICCOLO
- Pieni huilu, jossa on vielä pienempi ääni. PO
omistaa yhden hyvän pikkolon. Mikä soi huonommin
kuin kaksi huilua?
- PIKKUJOULU
- Myös wähäjoulu. Nykyinen sijainti kevätkauden
alussa on ollut perinne 1930-luvulta lähtien, kun
kapellimestari Koskimiehen vaimo ei saanut jälkikasvua
ajoissa ulos. Perinteisiin kuuluvat myös paidanhelman
leimaus, wc:n väliseinän ylitys jonossa, joulukuusi
sekä punajuuripitoiset tarjoilut. Riisipuuro manteleineen
kuuluu ehdottomasti asiaan ja lanttulaatikoitakin saa halvalla
joulun jälkeen.
- PILKKU HJELMMAN
- Legendaarinen TKK:n rehtori, joka pelasti teekkareita putkasta ja
lahjoitti kuolinvuoteellaan PO:lle 250 000 mk.
- PIRTU & PIIRAKKA
- Konserttitanssiaisten rahvaanomainen (lue hauskempi) versio.
- PIZZACATO
- PO:n järjestämät soitannolliset juhlat 70- ja
80-lukujen vaihteessa.
- PLAKATEEMIKKO
- PO:n julistetaiteilija, sattumoisin yleensä arkkitehti, jonka
tehtävänä on luoda mahdollisimman houkuttelevia ja
sopivasti totuudenmukaisia konserttijulisteita. Plakateemikkojen
tekemät julisteet ovat lähes poikkeuksetta olleet
erittäin hienoja taideteoksia ja toisinaan niistä on
myös onnistuneesti selvinnyt kuka soittaa, mitä,
missä ja milloin.
- PO
- Polyteknikkojen Orkesteri, Polyteknikernas Orkester, PeeOo.
- POHJESÄÄNTÖ
- Säännöllisesti 1990-luvulla ilmestynyt pitkän
ajanjakson harjoituslista, jossa yleensä on monta virhettä.
- POIJÄRVI
- Ylermi "Ylle", kapellimestari 1970-73.
- POKKAMONTTU
- Pikkujoulujen ym. juhlien pitopaikka Vanhalla Polilla. Kaikille
oli selvää mitä pokkamontun pöydällä
ei saanut tehdä. Muuten sai käyttäytyä vapaasti.
- POLI
-
- Sekä vanhasta että uudesta polysteekistä eli
polyteknillisestä opistosta eli teknillisestä
korkeakoulusta käytetty lyhykäinen yleisnimitys:
"opiskella Polilla". Johdannaisia: Poli-klinikka, Poli-isi,
Poli-trukki, Poli-o jne.
- Antinkatu 29, nyk. Lönnrotinkatu 29. Ylioppilaskunnan talo.
- PO:N JOULULAULU
- Mollissa laulettu "Iloitse riemuitse...". Laulu
sisältää iskulauseiksi muodostuneita
säkeitä kuten: "Siel PO:ssa käytettiin riemujen
kauhaa..."
- PO:N SENIORIT
- Kaikilla PO:laisilla on ollut hauskaa. Siksi sitä on
myöhemminkin hauska muistella ja kuulla kuulumisia
nuorempien PO:laisten edesottamuksista. Tätä
tarkoitusta varten on perustettu PO:n Seniorit ry, johon
kuuluu toistasataa jäsenmaksunsa maksanutta ex-PO:laista.
- PO-PILLI,
- tai Pupilli. 1950-luvulla kerran vuodessa sisäiseen kiertoon
ilmestynyt lehti, jonka linja pysyi tiukasti navan alla. Arvokkaat
yksittäiskappaleet menetettiin surullisesti.
- POTTA
- Lasinen tai muovinen kahvallinen juoma-astia, joka kiertää
Waputtimessa janoisten soittajien, kapellimestarin ja joskus
yleisönkin parissa. Ainutlaatuiseksi juoman tekevät
uivat "sattumat", jotka ovat peräisin joko kivi-, kasvi- tai
eläinkunnasta. Mieleenjäävimpiä sattumia ovat
olleet siskonmakkarat ja salmiakkiaakkoset.
- PSO
- Polyteknikkojen Salonkiorkesteri.
PO:n yhteydessä toimiva salonkiyhtye, jonka laaja ohjelmisto
pohjautuu saksalaistyyppiseen valssi-tango-foxtrot -tyyliseen
salonkimusiikkiin.
- PUHEENJOHTAJA
- Valitaan joka vuosi. Uhrautuvainen puheenjohtaja tekee yleensä
kaikki asiat johtokunnan puolesta. Ilman puheenjohtajaa PO ei
selviä.
- PUIKKO
- Kapellimestari tai kapellimestarin heiluttama valkoinen
kädenjatke. Myös
- tikku: "Seuratkaa pojat tikkua" (Otsi Cleve) ja
- mela: "Kun mela vilahtaa" (Juha Nikkola). Koskimiehen puikko
on hieno vähintäänkin norsunluinen
jötkäle, joka lahjoitettiin Eero Koskimiehelle,
saattaa olla vaarallinen.
- PULAKKA
- Timo, kapellimestari 1982-83.
- PURSISEURA
- Se osa orkesterista, joka ei matkusta konserttimatkalla RWBK:n
bussissa (ks. vesibussi).
- PYKNOS
- PO:n esittämä Jan Barkin säveltämä
moderni sinfoninen teos, jota ammattiorkesterit eivät
suostuneet soittamaan v.1963.
- Q
- Kuuksi ristittiin PO:n Pasilan ainoa kattolamppu, joka löytyi
Savolaisen Katjan mummon vintiltä.
- RAHASTONHOITAJA
- PO:n rahakirstun vartija. Johtokunnan vaarallisin tehtävä,
jossa luovitaan yhdistyslain, kirjanpitolain ja "sujuvan
käytännön" kapeassa rajamaastossa. Kerran todettiin,
että eihän PO:lla mitään rahastoa ole ja nimike
muutettiin taloudenhoitajaksi. Ongelmat jäivät silti.
- RANTA
- Sulho "Särrä", kapellimestari 1935-39. Omistanut PO:lle
teoksensa Preludio festivo.
- RASILAINEN
- Ari, kapellimestari 1979-81.
- RETKEILYVAUNU
- Konserttimatkalle soveltuva VR:n junavaunu, joka on varustettu
makuusijoin. Junalla suoritetuilla konserttimatkoilla retkeilyvaunua
käytettiin mm. matkustamiseen, tanssimiseen, soittamiseen,
tiiliseinän muuraukseen ja nukkumiseen (ei todisteita).
Retkeilyvaunua piti siirrellä öisin, sillä
"käymälää saa käyttää vain...".
Pasilan sisustuksessa on käytetty retkeilyvaunun osia.
- RETUN WIUHKA
- RWBK:n soittajan parempi puolisko.
- REMPSETTI
- Soitannollinen yhdistys, jonka jäsenistä suurin osa on
soittanut myös PO:ssa.
- RIISIPUURO
- PO:n pikkujoulussa syödään riisipuuroa, mikäli
se ei ole palanut pohjaan.
- ROSKAKUILU
- RosK (lue roskoo). PO:n kakkosviulun piiristä syntynyt
etnisvaikutteiseen ragtime ym. rytmimusiikkiin erikoistunut pienyhtye.
- RWBK
- Retuperän Wabaa Balokunta, Retuendas Spritvilliga Brandkör.
Syntyi PO:n vaskisoittajien keskuudessa vuonna 1 ja 2.
Alkuräjähdyksensä jälkeen ("Big Band")
se on ollut itsenäinen torvisoittokunta, toimii kuitenkin
edelleen rakentavassa symbioosissa emä-PO:n kanssa. RWBK:sta
voisi tietysti kertoa vaikka kaksi tuntia, mutta...
- SAARI
- Eero, kapellimestari 1922-23. Siis PO:n ensimmäinen
kapellimestari.
- SALONKILEIJONA
- Salonkileijona kuulostaa tyylikäältä. Nimikettä
on epävirallisesti käytetty henkilöstä joka
edustaa salonkiorkesteria PO:n johtavissa elimissä.
- SALONKIMUSIIKKI
- Tyhjä ja pintapuolisen loistokas tai sentimentaalinen musiikki,
joka tuli suosituksi 1800-luvun virtuoosinpalvonnan myötä.
Eräät merkittävätkin säveltäjät
ovat sivutöikseen säveltäneet tätä
musiikinlajia.
- SALONKIORKESTERI
- Yhtye, jonka tyhjäpäiset ja pintapuolisen loistokkaat
jäsenet soittavat edellämainittua musiikkia. Itseasiassa
PO aloitti uransa salonkiorkesterina ja kasvoi vasta myöhemmin
isoksi sinfoniaorkesteriksi.
- SAUNAILTA
- Iltatilaisuus jossa saunotaan. PO:llakin on niitä.
- SAVUPIIPPU
- Ekskursioisännän kysymykseen "Onko teillä
mitään kysyttävää?", todetaan
teollisuudenalasta riippumatta: "Kuinkahan korkea mahtaa
savupiippunne olla?" (kts. syöminen)
- SEKASAUNA
- Eräs PO:n ja muidenkin teekkarien saunakulttuurin hauskimpia
ja sosiaalisimpia piirteitä.
- SENIORI
- Ikääntynyt juniori.
- SENSUURI
- Vuonna 1945 sensuuri iski Vaputinlippuun, josta jouduttiin
tekemään uusi siistitty painos. Alkuperäiset,
sensuroimattomat liput koottiin Polin kattoon paaliksi, joka
ammuttiin rikki Vaputtimen aikana.
- SERVIN MÖKKI
- "Servin maijan mökki se seisoo korkealla mäellä..."
Teekkarikylän keskellä sijaitseva kuuluisa,
teekkaritoimintaa varten tehty rakennus, jossa toimii mm.
opiskelijaruokala. Servin Mökistä tuli PO:n harjoitustila
vuonna 1993. Se vastaa akustisesti lähinnä kumisaapasta.
- SIHTEERI
- Sihteeri vastaa PO:n johtokunnan sihteerintöistä,
hoitaa kirjeenvaihtoa ja muita literaalisia velvoitteita.
PO:laisten tärkein tiedotuslehtinen eli kiertokirje
lähtee viimekädessä sihteerin kynästä,
koneesta tai tulostimesta.
- SISÄKALVO, SISÄKUMI, SUIHKU-SIVIÄ
- Sarja termejä, joita kukaan ei ole ainakaan minulle vielä
selvittänyt.
- SOITIN
- Instrumentti eli väline, jolla tuotetaan tietoisesti tai
tiedottomasti ääntä, ja paljon. Soittimet voidaan
tieteellisesti jakaa esimerkiksi idiofoneihin, membranofoneihin,
kordofoneihin ja aerofoneihin, mutta usein riittää jako
pelkästään jousi-, puhallin- ja
lyömäsoittimiin.
- SOITTOTAIDOTTOMUUS
- Ominaisuus, josta PO:laisia liian usein syyttä suotta haukutaan .
- SOITTOTAITO
- Ominaisuus, jota PO:laisella ei kuitenkaan koskaan ole liikaa.
- SOITTOTUNTI
- 60 minuuttia tehokasta peliaikaa soittotaidon saavuttamiseksi.
PO:ssa kustannettiin varsin pitkään orkesterilaisille
soittotunteja, jotta saataisiin aikaan mahdollisimman kaunista
musiikkia. Moni aloitti soittoharrastuksensa vasta orkesteriin
liityttyään, joten muutama harjoitustunti ei ollut
pahasta, vrt basisti.
- SOLISTI
- Hienon konsertin kruunaa kaunis ja mielellään taitava
solisti. Solistin valinta suoritetaan erityisen huolellisesti.
Nuo PO:n kuuluisat viralliset solistikriteerit ovat: nuori,
suomalainen, naimaton, alle 20-vuotias naispuolinen henkilö -
tosin sukupuolella ei näin tasa-arvon aikana ole enää
niin väliä.
- STEMMANJOHTAJA
- Johtaa sektion, stemman tai ryhmän toimintaa. Esisoittaja,
joka haukan katsein seuraa alaistensa tekemisiä.
- SUHONEN
- Onni, legendaarinen viulunsoiton opettaja, joka sympatiseerasi
PO:laisia ja opetti monia.
- SULASOL
- Suomen soittajien ja laulajien liitto, johon PO kuului vuodesta
1946, kunnes totesi edut olemattomiksi.
- SYÖMINEN
- Ekskursioisännä kysymykseen "Onko teillä
mitään kysyttävää?", todetaan ajankohdasta
riippumatta: "Koska syödään?" (kts.
savupiippu).
- SÄRKKÄ
- Kaltevalattiainen, ns. itsetyhjentyvä ravintola Helsingin
edustalla. Vuosikokousten ja kauden päättäjäisten
pitopaikka, jonne hankittiin joka kerta traditionaalinen porttikielto.
- TAPIOLASALI
- PO:n kotisali ja kevätkonserttien näyttämö
vuodesta 1991 lähtien.
- TASKUKORNETTI
- Solmuun väännetty kiharrettu oikotorvi.
- TEEKKARIOOPPERA
- PO oopperaorkesterina Suomen Kansallisoopperassa vuosina 1995-96.
Taiteellisesti arveluttava opiskelijaorkesteri, joka vie
leivän köyhän ja pyyteettömän
muusikkoparan suusta (Muusikkolehti).
- TEEMU TEEKKARI
-
- alias Eero Koskimies.
- Teekkarilaulusikermä, jonka PO yrittää soittaa
ja yleisö laulaa Waputtimessa.
- Tekniikan ylioppilaan prototyyppi.
- TEOSTO
- Jokin outo organisaatio, joka lähettelee konserttien
jälkeen kirjeitä: olemme saaneet tiedoksi, että
olette esittäneet musiikkia tilaisuudessanne. Tulipahan
sekin todistettua, että on se musiikkia!
- TF
- Teknologföreningen, Täffä. PO syntyi, kun TF:n
pianokvartetti yhdistyi TY:n pianotrioon.
- TIKKA
- Kari, kapellimestari 1966-68.
- TKY
- Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta. PO on virallisesti
TKY:n alayhdistys. Se mitä alayhdistys on virallisesti
onkin jo hieman hankalampi selittää.
- TÄHTITAIVAS
- PO:n kerhotilan remontin yhteydessä 1991-92 rakennettiin
kämpän kattoon valokuiduin varustettu tähtitaivas,
joka osittain rahoitettiin myymällä muodikkaasti
tähtikuvioita eli ns. "taivasosuuksia". Siksi tuttujen
tähtikuvioiden seasta löytyy mm. "Kornotähdistö"
ja "Perseus"..
- UIMAHALLI
- Varsinkin junalla suoritetuilla konserttimatkoilla tärkeä
puhdistautumis- ja pölynpoistamispaikka.
- UNO
- Tango (1-2-3-4). PO:n tunnettua Waputinohjelmistoa.
- VAALIKOKOUS
- Asiaan kuuluvat asiattomat huonot vitsit yleensä
vaskisektioiden puolelta.
- VANHA PIERU
- Kaiken nähnyt, kokenut ja juonut PO:lainen, jonka
tietämys vanhasta, nykyhetkestä ja tulevasta on
suorastaan ylivertainen ja jokaisen nuoren puheenjohtajan
kannalta likimain välttämätön. Katse
kääntyy auttamatta alttoviulupulttia kohti.
- VANHA POLI
- Lönkka 29. Kulkee edelleen samalla Vanha Poli-nimellä,
vaikka onkin jo ajat sitten muuttunut kaupalliseksi Lord -hotelliksi.
- VANHA VENÄLÄINEN
- Väläytetään solistivaihtoehtona, jos nuorta
muodollisesti pätevää lahjakasta suomalaista ei
tahdo löytyä.
- VAPUTIN
- Waputin. Maailman paras teekkarien Wappumatinea, jota ikiaikojen
alusta on vietetty Wanhalla Polilla Walpurin päivänä.
Tilaisuudessa esiintyvät PO ja RWBK vappuhenkisellä
ohjelmistolla. Parhaimmillaan Vaputtimia on ollut kaksi
(klo 13 ja 15), ja yleisöä enemmän kuin mahtuisi.
Asiaan kuuluvat hehkeät solistit, sammuvat kapellimestarit,
kiertävä potta ja haulikonlaukaukset.
- VAPUTINLIPPU
- Teekkarien vanhin yhä ilmestyvä vappulehti (kts.
Waputintoimikunta). Waputinlippu
on vuosien saatossa onnistunut ärsyttämään
mm. oikeusviranomaiset (1945) ja feministit (1995). Waputinlippu
on perinteisesti edustanut Otaniemen parasta anagrammi-, palindromi-
ja navanalushuumoria kautta aikojen. Waputinlipun hyviin
ominaisuuksiin kuuluu myös se, että sillä
pääsee Waputtimeen.
- VAPUTINMAPPI
- PO:n klassinen viihdeohjelmistokokoelma, jonka jokainen Waputtimessa
kävijä on kuullut moneen kertaan. Fyysisesti waputinmappi
on ns. omakustanne, joista PO:n jousisoittajilla on yleensä
ainakin puolet hukassa. Waputinmappia on uusittu ja täydennetty
säännöllisin väliajoin viimeksi vuonna 1993.
- WAPUTINTOIMIKUNTA
- Teekkarien vanhimman vappulehden toimituskunta. Kukaan ei tiedä
missä se syntyy, kuka sitä johtaa ja mihin se katoaa.
Jäljelle jää vain joukko iloisia ja loukattuja
Waputinlipun lukijoita.
- VARAPUHEENJOHTAJA
- Hoitaa varalta niitä tehtäviä, joita myös
puheenjohtaja hoitaa. Erityistehtäviksi ovat muodostuneet
konserttimatkojen järjestely, tilavaraukset ja kuljetukset.
- VASKITSA
- Vaskisoittajien vastuuhenkilö, ääneenjohtaja.
- VESIBUSSI
- Se bussi, jossa RWBK ei matkusta. (ks.
pursiseura)
- VIIKONLOPPUHARJOITUS
- Kun maanantaiharjoitus ei aina riitä, on usein ollut
kätevää harjoitella viikonloppuna. Näin on
tehty erityisesti noin 2-3 viikkoa ennen konserttia, joskus
useamminkin. Silloin harjoiteltavia teoksia soitetaan niin monta
tuntia, että niiden on pakostakin alettava sujua. Erityisen
hauskaa viikonloppuharjoituksista tulee, kun niihin
yhdistetään saunailta. Silloin soitetaan yleensä
vain lauantaina, sillä sunnuntaina pää soi ilman
soittamistakin.
- VIRITYSKOTELO, VIRITYSKALUSTO
- Viulukoteloon rakennettu virityskalusto sisältää
viritykseen tarkoitettua kirkasta juomaa ja tarvittavan
määrän laseja. Viritys suoritetaan aina ennen
konserttia ja se jatkuu usein vielä sen jälkeenkin.
- VR
- Valtion Rautatiet. Tärkeä yhteistyökumppani
konserttimatkoilla aina vuoteen 1989 asti. Sen jälkeen
junalla ei konserttimatkoja ole tehty, koska siitä tuli
kertaheitolla liian kallista. Sääli.
- YRJÖ
- "Georg rätt", kuuluu vanha kehoitus. Punajuurisalaatti
tarjoaa silmäniloa seuraavanakin päivänä.
- YS
- Ylioppilaskunnan Soittajat, YyÄssä. Helsingin Yliopiston
ratkaisevat neljä vuotta nuorempi vastine PO:lle.
Perimätieto kertoo, että kun PO:laiset kävivät
YS:ssa keikka-avustajina, he tulivat takaisin yleensä
siviilisäätyä vaihtaneena. Ystävällisen
kannustavista väleistä kertovat mm. seuraavat lahjat:
Vuonna 1966 PO lahjoitti YS:ltä lainaamansa patarummun -
osina, vuonna 1976 PO antoi hienon hopeisen pokaalin, johon oli
kaiverrettu roomalainen II, vuonna 1972 YS lahjoitti ihastuttavan
As-ääniraudan ja vuonna 1992 sievän kaktuksen. YS:n
70-vuotisjuhlan kunniaksi 1996 PO lahjoitti hengenkohotuseleenä
viritystarpeiston.
- YÖ
- kuin sielu neekerin on pimiä...
- ÄNKYRÄ
- Kiero. Känni. Epävireinen torvi.